Vinttikaivonkansi se vetää minua puoleensa mangeetin lailla,mietintä paikkani.Siihen,kun läjäytän ahterini,johan ajatukset saavat virtaa.Tunnen itseni melkein kuninkaaliseksi,kun katseeni kiertää Sepäntalon pihapiiriä,tämä on minun valtakuntani,hallintoalueeni...tai ainakin niin toivoin ja kuvittelinkin.Totuus on aina erilainen kuitenkin...en minä yksin mitään halltse.

Niitä sinisiä ajatuksiani hallitsen.Tässäpä kerran aamutumaan istuessani,mielikuviini nousi naisten pitkälahkeiset "nimettömät"lahkeiden suita kiersi upea pitsi.Salaiset pitsit,ajatus nousi voimakkaana mieleen,miten ne voitaisiin hyödyntää.Ahaa!muotinäytös salaiset pitsit ja hulmuavat helmat...siinä se on. Yhä edelleen on museomme markkinoinnin salainenase.

Ei museoväki ihan hevillä tätäkään salaistaasetta niellyt,ei haluttu tai ei ymmäretty,musoissakin on uusien tuulien aika.Mielilauseeni on "uskallamme uudistua,vanhaa kunnioittaen."Tätä ajatusta olen voimallisesti vienyt eteenpäin...monta törmayskurssia sen johdosta joutunut käymään.Pikkuhiljaa muukin museomaailma on tämän ajatuksen sisäistänyt.Tämä ajattelutapa on nostanut museomme valtaknnantasolla eturiviin,jos mittarina käytetään käviämäärää.Lisäksi valttikortejamme on loistava asiakaspalvelu ja asinatuntemus. Olen ylpeä.

Kyllä siellä kaivonkannella on joutunut miettimään ihmisuhdesoppaakin,kemiat ei aina kohtaa,onneksi suurimmilta ongelmilta on vältytty.Olen kuullut monesti kaupungin turhanaikaisissa palavereissä,letkauksia sinisistä ajatuksistani,verrattu Matti Vanhasen Rukalla saatuihin ajatuksiin.

Aurinkoisina aamuina,nostaessani ahterini ylös kannelta,peruus oli tervassa,pää täynnä ajatuksia...oiva yhdistelma.Tulevana kesänä toiveeni päästä sinne kannelle,tervaamaan takamukseni ja ajattelemaan sinisiä ajatuksia,joihin nykyään sisältyy myös jotain vaaleanpunaista...