värikkäät paketit piilotettuna lasten katseilta.Tontut,jotka kurkkivat ikkunoista onko lapset kilttejä.Kirje joulupukille.

Jouluaattoaamun tunnelma,jännitystä ilmassa,tuleeko se pukki iltasella.Päivä tuntuu pitkältä aika matelee hitaasti.

Joulusauna lempeine löylyineen odottaa kylpiöitä,kelmeä valo heijastuu myrskylyhdydtä ikkunan ulkopuolelta.

Kiuas sihahtaa vihaisesti,kun äiti sinne löylyä nakkaa,hetken kuluttua suloinen lämpö hyväilee kylpijöitä.Mitäpä olisi

joulusauna ilman vastaa,mukavalta tuntuu ropsutella hikistä pintaa.Pikainen peseytyminen,ettei vain pukki,olisi jo 

käynyt tuvassa.

Tuvassa tuoksuu vastapaistettu kinkku,vesi herahtaa kielelle,uunin kätköistä nostetaan vielä perinteiset laatikot pöytään.

Tuvassa on suorastaan harras tunnelma,jota lisää vielä mummon lukema jouluevankeljumi.Korvat kuuntelevat,joko

kuuluu kopinaa porstuasata.Kello matelee hitaasti pappa kertoi pukin tulevan vasta seittemän aikaa.Vihdoin kello kukahtaa

kertoen kellon olevan seitsemän.Samassa ovelta kuuluu koputus,sieltä kurkistaa tuttu punanuttu.Vielä hetki,tuttu kysymys"onko

täällä kilttiä lapsukaisia"On on,kuuluu vastaus.Pukki tarvitsee apua lahjojen jaossa,kun näkö on vähän huononlainen.

Ei pukki kauan jouda viivähtää,monta on paikkaa vielä käymättä.

KEMIJÄRVI – SALLAN RAUTATIE OMAN AIKANSA SUUREN

MAAILMANPOLITIIKAN ILMENTYMÄ

Viettäkäämme mielenkiintoinen tuokio Sallan radalla.

Kemijärven – Sallan rautatien rakentaminen aloitettiin 13 maaliskuuta 1940

maamme ja Neuvostoliiton välillä solmitun talvisodan rauhanehtojen poh-

jalta.

Paasikiven ”synkässä yksinpuhelussa” esille tuomat pelot Kemijärven – Sal-

lan rautatien merkityksestä suuressa maailmanpoliittisessa pelissä eivät

käytännössä ole toteutuneet. Päinvastoin myöhemmin, jatkosodan syttyessä

kesäkuussa 1941 tuosta rautatiestä oli silloiselle Neuvostoliitolle jopa hait-

taa. Avasihan se hyvän kulkureitin ennen muuta maassamme silloin olleille

saksalaisille, sekä heidän suunnitelmilleen hyökätä Sallan kautta Kantalah-

teen.

Kemijärven – Sallan rata oli valtava rakennustyömaa, suuruutta kuvastaa se

että rataa kävi rakentamassa 22 600 miestä.

Neuvostoliittolaisten mukaan radan olisi pitänyt valmistua vuoden 1940 ai-

kana, mikä oli täysin mahdotonta toteuttaa.

Rautatierakennuksen toiminnan ja rakennustöiden suorittamisen kannalta

muodostui vuosi 1941 hyvin merkittäväksi. Kemijoen länsirannalle edellisenä

vuonna päättynyttä kiskotusta jatkettiin tammikuussa Kemijoen ylitse jäätä

pitkin. Tämä jäärata oli käytössä 4 kuukautta, jona aikana onnistuttiin suorit-

tamaan joen itäpuolelle melkein kaikki suunnitellut rautatierakennuksen

kuljetukset ja lisäksi eräitä välttämättömiä kuljetuksia linnoitustoimistolle ja

rajavartiostolle.

Kesäkuussa 1941 alkanut uusi sota mullisti radan rakentamisen työohjelman

kokonaan. Oli saatu työskennellä vain vuosi rauhan olosuhteissa. Töihin

perehtynyt rakennusporukka piti luovuttaa suurelta osin sotatoimiin.

Vähitellen saatiin poistuneiden tilalle työvelvollisia, jotka samoin kuin muut-

kin radanrakentajat olivat tottumattomia ja vaihtuvuus oli suuri. Syksyllä

1941 radalla työskenteli n. 2000 saksalaista ja 500 suomalaista rakennus-

pataljoonan miestä, sekä venäläisiä sotavankeja.

Sodan alkaessa jouduttiin täysin keskeneräisellä radalla hoitamaan raskasta

sotilasliikennettä. Rakentajat joutuivat keskittymään keskeneräisen rautatien

liikennekuntoisuuden ylläpitämiseen.

Ensimmäinen tehtävä oli yhteyden rakentaminen Kemijoen yli, kun liikenne jääradalla 2.5.1941 keskeytyi. Saksan sotavoimien kanssa yhteistyössä ra-

kennettiin väliaikaiset puusillat Kemijoen ja Kotajärven ylitse. Yhteys saatiin

kuntoon 3.7.1941.

Kemijoen sillat Norvionväylään ja ns. ”pitkäsilta” voitiin ottaa lopullisesti käyt-

töönn 28.4.1942.

Vuosi 1942 kului rautatierakennuksilla pääosin sotilasliikenteen merkeissä

sen määrätessä työtahdin.

Vuosi 1944 muodostui Kemijärvi – Sallan radalle kohtalokkaaksi. Monista

vaikeuksista huolimatta työt saatiin niin pitkälle, että rata voitiin 16.12.1943

luovuttaa rataosaston hoitoon varsinaisen rakennustöiden loppuunsaatta-

minen jäi edelleen rautatierakennusosaston tehtäväksi. Jälkitöitä suoritettiin

vuoden 1944 syyskuulle asti, jolloin solmittu aselepo johti Lapin evakuoim-

seen ja ratatyömaan lopettamiseen, sekä ennen kaikkea siihen, että saksalai-

set perääntyessään tuhosivat käytännöllisesti katsoen valmiin radan.

Kun saksalaiset olivat, tuhonneet myös rautatien Kemijärven eteläpuolella

saatiin junaliikenne käynnistettyä Kemijärvelle vasta 1946 maaliskuussa.

Jäärata, Kemijoen jään yli valmistui maaliskuussa 1947, jolloin voitiin ruveta

väliaikaisesti liikennöimään Sallaan.

Kemijärveltä Sallaan päin tapahtui liikennöiminen jäärataa tai pukkisiltaa pit-

kin aina vuoteen 1951 saakka. Varsinainen rautatiesilta Kemijärvellä val-

mistui elokuun 24- päivänä 1951.

Säännöllinen henkilöliikenne lopetettiin rataosuudella toukokuussa 1967. Radalla oli suurimerkitys puutavarakuljetukselle vuoteen 2008 saakka.

Jolloin puutavara nostettiin kumipyörille ja Stora Enson sellutehdas lakkau-

tettiin Kemijärvellä.

Joutsenet kokoontuvat ennen lähtöään ruokailemaan ja levähtämään,lahden pohjukoiin,joista löyyy ruokaa.Muuttopuuhissa ne ovat varsin sosiaallisia,muutoin hyvinkin tarkkoja reviireistään.Hyvästi jättö kesämaisemille on suuri joukkotapatuma.Varsinkin öiseen aikaan kuuluu melkoinen torvien törähteel,kun satapäinen lauma esittää laulukonserttiaan.Mitä lie kertovat toisilleen...suunnitellaanko jo paluuta ensikesänä takaisin Kemijärven rantamaisemiin.

Joutsene suuntaavat talvehtimaan Tanskan salmiin ja Ruotsin rannikolle.Onpa niitä nykyään taattu talvehtimasta Suomenlahdeltakin.

.Samanlaisia laumasieluja ollaan me ihmisetkin,joukossa voima tiivistyy niin hyvässä,kuin pahassakin.Kovin tuoreessa muistiss Helsingin asema aukion taphahtumat,olen sitä mieltä,että äärijärjästötpitää lailla kieltää.Vanha sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy.,pitää paikkansa.Sakinhivutuksia on ollut kauttaaikojen,muistetaanpa vaan Häjyt puukkoineen.Meitä väitetään rauhaa rakastavaksi kansaksi,mutta vaikea asiaan on uskoa.Monenkin esimerkin valossa.Tänään vietetää maailmanruhanpäivää...annetaa rauhankyyhkyn tehdä pesä tänne meidänkin keskuuteen ja rakkauden voimalla pyyhitään pahuus pois mielistämme ja sydämistämme.Annetaa törviemme törista rauhallisen rinnakkaielon puolesta.

Suurta salatiedettä,jos kysyt naapurilta missä päin kävit hillastamassa,vastaus on ympäripyöreää.Se kateus,jos vaikka naapuri osuu samaan paikkaan kanssasi ja saa muutaman marjan enemmän.Mikään muu marja ei herätä samanlaisia intohimoja,mielestäni hilla on aivan liian yliarvostettu marja.Hintakin välillä pilvissä...mokomakin "luumarja".

Onhan siinä marjastuksessa hyviäkin puolia,kunto kohoaa suolla rämpiessä ja ahkeralla kukkarokin lihoo.Ei siinä laketa kilometrejä paljonko autolla huristellaan kyseisen marjan perässä,paljonko kallista polttoainetta kuluu.Pääasia,että saa naapuriston kateelliseksi kertomalla montako kiloa olen poiminut ja paljonko myynyt...lisäämällä hiukkasen vielä sitä kuuluisaa lapinlisää.

Hillasota on valmis,jos varsinkin samalle apajalle osuu ulkomainen marjanpoimija,hyvä,ettei olla tukkanuottasilla.Kohta on puomit tiellä.Sata varmaa,että tätä metsän keltaista kultaa riittää kaikille ja osa jää vielä metsäänkin.Ei muuta kuin kuumeista aikaa,kaikille söilla ja rämeillä rämpiöille...varokaa nyt kuitenkin niitä mesikämmeniä,ette vain osu niiden apajille.

Samalla viikonlopulla oli myöskin papatuspäivät,sade sotki sunnuntain ohjelmaa,ilmeisesti käviämäärissä ei päästy tavoitteeaeen.Kovin vähän oli porukkaa niin Taivaan tulien kiertoajelulla,kuin museon muotinäytöksessä,kävellen Kemijärvi,oli ensikertaa ohjelmassa.

Voimakkaampia markkinointi toimenpiteitä olisi tarvittu,ei riittänyt some.Radiomainontaa oli kylläkin Kajauksessa,olisi kaivannut tuekseen jutun juurta Lapin Kansassa.Tapahtumien koordinointikin olisi ehkä auttanut,päällekyyksien välttämiseksi.Nyt oppirahat on maksettu ja ehkäpä jotain opittu,tulevaisuuden varalle.Jälkiviisaus on yleensä se paras viisaus,näinhän se aina on ja tulee olemaan.

Sekin on todettava tosiasia,jokaisella tuotteella on oma elinkaarensa,ellei se pysty tarpeeksi uusiutumaan...tulee niinsanottu näivetystauti.Itseäni voin syyttää hulmuhelmolmoista.En edes älynnyt taustamusiikiksi laittaa vanhoja savikiekkoja soimaan,tyhmä minä."mannekiinit" ja juontaja saivat kiitosta lämpimästä esityksestä.

Kirja projekti pyörii päässä...mukana faktaa mausteen fiktiota.Rohkelikoteema hanke askaruttaa,onneksi siinä liikutaan sadunhohtoisessa maailmassa,mielikuvituksella ei ole rajaaitoja...tonttuja,maahisia, menninkäisiä...

Lapsuuteni juhannukseen kuului juhannussauna,saunakammarissa tuoksui vanhassa kuparipannussa juhannusruusut,Ovea vartioivat koivut.Saunanlöylyssä odotti kylpiää uusi vasta,jolla sai ropsutella itseään.Mummollani oli myöskin tehdä luonnonkukkasista vasta,joka levitti hyvää tuoksua saunaan.Sauna lämmitettiin jo hyvissä ajoin päivällä,että kokolle menijät ehtivät käkertää iuksensa ja muutenkin valmistautua.Saunareissulla piti tehdä muutamia taikojakin naimaonnen takuuksi.Kiertää sauna kolmesti alasti ja kurkistaa lakkeisesta,eli saunansienässä oleasta luukusta sisään,joksk siellä olis se tuleva ylkä kylvyssä.

Tupa oli kuurattu ja puhtaat raikkaat matoto levitetty lattialle.Keskellä pöytää oli juhannusruusuista tehty asetelma,isossa maljakossa uununpankolla oli koivunoksia.Tuvassa leijali ihana kesäntoksu.Äitini oli paistanut melkoisen vuoren pitsireunaisia kullankeltaisia räiskäleitä,jotka nauttiitiin kellarin kätköistä löytynee mesimarjamehun kanssa.Kyllä sitä mehu pulloa talvenikana vartioitin,kuin kruununjalokiviä.Viimeinen kylpiä toi mukanaan saunanuunissa halstartut lahnan littanat.Vastapaistettu ruisleipä,kotona kirnuttu voi ja lahna.Palanpainikkeeksi kunnon kokkelpiimää.Jo passas lähteä kokolle.

Koko juhannusyö tuntui olevan taikaa tulvillaan,kerättiin ne seitsemän yrttiä tyynyn alle,kierittiin alasti ruispellossa,kurkittiin lähteeseen.Ja pojat vonkasivat pääsyä tyttölöiden aittaan..oi juhannus.oi huoleton nuoruus.

Pirtin lattialle on lauantain kunniaksi levitetty raikkaat,vasta pestyt räsymatot,Ämmi tikkaa täkkiä omassa kammarissaan,vanhaisäntä loikoo pirtin "ituloodassa"päivälevolla.Pirtin ikkunoilla kukkii pelargoniat.Isommat pojat on komennettu savusaunan lämmitykseen,lämmitys on hidasta ja aikaa vievää puuhaa.Mutta vaiva palkitaan,kun illalla saa palkaksi kipakat löylyt,vielä kun vastalla kropsuttelee suloinen raukeus leviää keholle.

Sauna puhtaana väkikokoontuu pirttiin,nauttimaan iltasta.Rieskaa,suolakalaa,piimää palan painikkeeksi.Ämmi muisteee omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.Emmän ahkerat kädet paikkaavat ja parsivat vaatteita,ei jouten joudeta istumaan.Aherrusta aamusta iltaan,pikkusen yösyvännä silmiä ummistetaan,ajatukset askartelevat tulevissa töissä.

Omat siniset ajatukseni elävät tässä ajassa,millä houkutella asiakkaita tutustumaan museoon,miten uusitaan näyttelyitä,miten saadaan rahat riittämään....kovin arkipäiväisiä ajatuksia.Romantisia ne minun siniset ajatukseni ovat,kovin askartelevat vintillä olevien vanhojen vihkipukujen ympärillä.Sitten keksin idean,valokuvanäyttely hääkuvista.Pieni tarina mukaan.Ajatus jää itämään,jos mahdollista se toteutetaan kesällä2017,liittyen Suomi 100 tapahtumaan.

Muistan kun nojailin,muka välinpittäämättömänä lehmiveräjään,kuitenkin aistit valppaana,eikö sitä naapurn kesävierasta jo näy aamuiunnille.Jo vilkkui siniset shortsit koivikossa.Tunnin odotus oli palkittu.Poika porhalsi ohitseni,luomatta katsettakaan minuun.Pettymys.Lorvin perässä kalliolle istumaan.Yhtäkki tunsin kirvelyä ahterissani,pomppasin kiivaasti ylös...apua olin istunut muurahaispesään.Kiljuin aito naiselliseen tapaan,johan poika juoksi luokseni rannalle,"Mikä hätänä"näytin paikkaa johon olin istunut,muitta mutkitta hän tarttui käteeni ja juoksutti järveen.Takamus oli,kuin tulessa,mutta sydän pomppi kiivaasti,pitihän unelmien prinssi minua kädestä kiinni.Heittäydyimme aaltojen lempeään syleilyyn,sinne unohtui murkut ja kirvelyt.Siit' alkoi unelmien kesä.

Illat käveltiin Niemisjärven raitilla käsikädessä,portilla ujosti suikkattiin suuta.Haaveiltiin tulevasta elämästä,me kuusitoistakesäset.Leijailin pilvissä,olin rakastunut,päättömästi,ihanasti.Mutta yhtenä iltana näi suuren rakkauteni kävelevän kauniin,kaupunkiaistytön kanssa,vilkaisi minua vain altakulmiensa.Kutistuin mitättömään kokooni,häpesin maalaismaista rusketustani,meikittömiä kasvojani,pisamia nenän päällä,aurinkon haalistamaa pumpulikolttua.Taisin pirauttaa muutaman kyyneleenkiin.Sinne haihtui tunteet suvituulen mukana ja niin kuoli ensirakkaus...

MINÄ ANNA BRIITTA HALONEN.PAAVALIN VAIMO

Terve tänne tultuanne.vierahaksi saatuanne,

Lapin lasten laulu maille,

Kaunihin Kemijärven rantamiin.

Halosen suvun syntyjuurille.

Minä olen Anna Priitta Halonen ,Paavalin Halosen vaimo,sitkeää sorttia,kuin tunturikoivu,ei taitu ei taivu.Olenhan mahti suvun kantaäiti,suuri on sukuni,ylpiä ja komia.

Palatessaan ryöstöretkeltä KantalahdestaPaavali pysähtyi näihin kaunisiin maisemiin.Ihastui

Ja enneunen nähtyään,ei rauhaa saanut, näki kirkon ison veen rannalla,Kuumaniemeksi mainitulla paikalla.Myöhemmin paljon isoja rakennuksia,räjähdyksiä,välähdyksiä.paljon vakoisia ritstejä.Ei auttanut Annan kyneleet,ei kauniit pyynnöt vaan matkaan oli lähdettävä.

Paavali,tuo mieheni sotahullu jurrikka,minut ja poikani näihin selkosiin toi.Soutaen,sauvojen,kävellen ,matkamme taittui,kohti Kemijärven erämaita.Uusille vaaroille,oudoille seuduille.

Uudisraivaajan elämä oli karua,mieheni Paavali,kuokki,kuivatti,raivasi,Rakensi pirtin valkokylkisen kodoksemme,Halosenniemeen.

Sissisodat riehuivat,tuli kostaja Vasali Kantalahdesta,ryösti minut mukaansa,linnaansa telkesi.

Paavali paikan selvitti,apuun riensi sotaisan joukkonsa kera.Kylystä minut Vasalin kanssa löysi,tappoi tuon katalan ”ryssänketaleen”,minut,vaikka tiineenä Vasalista olin kotiin toi.Syntyi tumma lapsi Halosen sukuun,siinä kasvoi,varttui,muiden joukossa.

Kerronpa teille salaisuuden,suunne sulkekaa,kielenkannat lukitkaa.Tässä pojassa oli alku kemijärveläiselle uudelle mahtisuvulle.

Elettyään vuosia ainoana perheenä kauniissa Halosenniemessä,koin järkytyksen aamutarpeillani,kohosi savu vaarantakaa.Minä Anna Priitta mietin:

Me Haloset tänne ensin ehdittiin,

omistuksemme laki,minne kaiku äänen antoi,se meille kuului.

Liian liki mielestäni,tuokin tulensa laittaa.

Kun aamuni reissut häiritään,ei enää paikkaa vapaudelle.

Tätä tarinaa me kemijärveläiset olemme pitäneet varhaisena esimerkkina nurkkakuntaisuudesta ja ennakkoluulona muualta tulleita kohtaan.

Minua Anna Priitta Halosta on pidetty sukuni yleänä kantaäitinä,tarkasti rajojani vartioivana,ja oman arvoni tuntevana,mahti naisea.En kumarra,en taitu,en taiv

Minä tunsin tuulen vihat,joen hengen,ne minulle tarinoivat,kuulaina kevätöinä,kun miesväkeäni kotiin odotin,saloilta avarilta,riistamailta mainioilta.Miniöilleni virkoin.

Muistakaa on luonto täynnä elämää,myös henkiä,on ilmatarta,maaemoa,ukkosen jumalaa.Joen mahtava henki,lähettää mahtavan impyensä meitä tervehtimään,näin Anna puheli.

Tuli Kostamosta kosiaja Halosen sukuun:

Neito vasten vastaili,emmä tästä ennen jouva,kun kiven kuluksi jauhan.

Pieksän petkeleen periks,enkä mie Kostamoon lähe,siellon pitkät päivät,päivät pitkä,

yöt lyhyet,iltaistumat ikävät.

Mutta Oinahalle mie lähen,jotta jouankin.

Lähen mie Oinahalle syömähän Oinahan kaloja,

Oinahan matehia keittämähän.

Hyvä on Oinahalla olla,kaunihalla Kemijoella.

Ei riitä meille omat kankahat,Ei Puikkolat,ei Oinahat.

Minne ei ääni kaiuna kanna sinne sukuni leviää,kauas,kauas

sinne Paavalin ja Annan omistuksen laki yltää.

Samaan aikaa Kemijärvelä vakutti Kemiyhtiössä Arvid Hulkko.Poikamies.Hiljan ilmestymisen jälkee Pöykön tiskin taakse,kuinka ollakkaan Arvidin askeleet suuntasivat kulkunsa Pöykön kauppaan.Ei se pöllitupakka siellä ollut sen kummempaa,kuin muissakaan kaupoissa,mutta se sirkeäsiömäinen tyttö siellä tiskintakana.Kiehtoi Arvidin mieltä ylikaiken.Tarpeeksi usein,kun Arvid kaupassa kävi,suostui Hiljakin tapaamisiin.Siihen maailman aikaan,ei suopein silmn katsetu,kahden nuoren keskinäisiä kohtaamisia.Tapaamiset piti järjestää Jumalanpalveluksen aikaan kirkonmäelle tai jonnekin yhteisen kyläpaikkaan.

Koitti sekin päivä,että Hilja vihkipukua rupesi katselemaan,Ei löytynyt sopivaa,setä tuli avuksi ja niinpä puku tilattiin Tukholmasta.Oli vuosi 1903.Kaunis ja tyylikäs oli puku.Morsian oli todella hentoinen,kuin posliininukkse,kun katselee vihkikuvaa voiko noin pientä naista ollakkaan.Pienuudestaan huolimatta Hilja oli sitkeä,kuin tunurikoivu,taittuu vaan ei katkea.

Tuli häämatkan aika,kievarikyydillä lähdettiin Rovaniemelle ja sieltä edelleen Kemiin.Pari kertaa jouduttiin yöpymään kestikievarissa.Kalliosalmenkievarista lähdettiin aamusella liikkeelle,Hilja päivitteli vvoi voi hartiahuivi unohui kievariin..Renkipoik hyvin ovelan näköisenä kyseli"eikö rouvalla jäänyt sinne jotain muutakin"Hilja tokasi luuletko minun ostaneen sian säkissä.

Ajansaatossa Hiljalle ja Arvdillesyntyi kolmetoista lasta,kaksitoista poikaa ja yksi tyttö.Hiljan vihkipuku on meidän kotiseutumuseolla.Olemme muutamia vuosia sitten teettäneet täydellise kopion Hiljan kauniista vihkipuvusta..

          Hilja Hulkon vihkipuku museon miniänkammarissa