Joulu,talven kaunein satu,jokainen meistä varmaan muistaa ajan,kun meidät vihittiin joulunsalaisuuteen,

värikkäät paketit piilotettuna lasten katseilta.Tontut,jotka kurkkivat ikkunoista onko lapset kilttejä.Kirje joulupukille.

Jouluaattoaamun tunnelma,jännitystä ilmassa,tuleeko se pukki iltasella.Päivä tuntuu pitkältä aika matelee hitaasti.

Joulusauna lempeine löylyineen odottaa kylpiöitä,kelmeä valo heijastuu myrskylyhdydtä ikkunan ulkopuolelta.

Kiuas sihahtaa vihaisesti,kun äiti sinne löylyä nakkaa,hetken kuluttua suloinen lämpö hyväilee kylpijöitä.Mitäpä olisi

joulusauna ilman vastaa,mukavalta tuntuu ropsutella hikistä pintaa.Pikainen peseytyminen,ettei vain pukki,olisi jo 

käynyt tuvassa.

Tuvassa tuoksuu vastapaistettu kinkku,vesi herahtaa kielelle,uunin kätköistä nostetaan vielä perinteiset laatikot pöytään.

Tuvassa on suorastaan harras tunnelma,jota lisää vielä mummon lukema jouluevankeljumi.Korvat kuuntelevat,joko

kuuluu kopinaa porstuasata.Kello matelee hitaasti pappa kertoi pukin tulevan vasta seittemän aikaa.Vihdoin kello kukahtaa

kertoen kellon olevan seitsemän.Samassa ovelta kuuluu koputus,sieltä kurkistaa tuttu punanuttu.Vielä hetki,tuttu kysymys"onko

täällä kilttiä lapsukaisia"On on,kuuluu vastaus.Pukki tarvitsee apua lahjojen jaossa,kun näkö on vähän huononlainen.

Ei pukki kauan jouda viivähtää,monta on paikkaa vielä käymättä.

 

 

 

 

 

 

KEMIJÄRVI – SALLAN RAUTATIE OMAN AIKANSA SUUREN

MAAILMANPOLITIIKAN ILMENTYMÄ

Viettäkäämme mielenkiintoinen tuokio Sallan radalla.

 

Kemijärven – Sallan rautatien rakentaminen aloitettiin 13 maaliskuuta 1940

maamme ja Neuvostoliiton välillä solmitun talvisodan rauhanehtojen poh-

jalta.

Paasikiven ”synkässä yksinpuhelussa” esille tuomat pelot Kemijärven – Sal-

lan rautatien merkityksestä suuressa maailmanpoliittisessa pelissä eivät

käytännössä ole toteutuneet. Päinvastoin myöhemmin, jatkosodan syttyessä

kesäkuussa 1941 tuosta rautatiestä oli silloiselle Neuvostoliitolle jopa hait-

taa. Avasihan se hyvän kulkureitin ennen muuta maassamme silloin olleille

saksalaisille, sekä heidän suunnitelmilleen hyökätä Sallan kautta Kantalah-

teen.

Kemijärven – Sallan rata oli valtava rakennustyömaa, suuruutta kuvastaa se

että rataa kävi rakentamassa 22 600 miestä.

Neuvostoliittolaisten mukaan radan olisi pitänyt valmistua vuoden 1940 ai-

kana, mikä oli täysin mahdotonta toteuttaa.

Rautatierakennuksen toiminnan ja rakennustöiden suorittamisen kannalta

muodostui vuosi 1941 hyvin merkittäväksi. Kemijoen länsirannalle edellisenä

vuonna päättynyttä kiskotusta jatkettiin tammikuussa Kemijoen ylitse jäätä

pitkin. Tämä jäärata oli käytössä 4 kuukautta, jona aikana onnistuttiin suorit-

tamaan joen itäpuolelle melkein kaikki suunnitellut rautatierakennuksen

kuljetukset ja lisäksi eräitä välttämättömiä kuljetuksia linnoitustoimistolle ja

rajavartiostolle.

Kesäkuussa 1941 alkanut uusi sota mullisti radan rakentamisen työohjelman

kokonaan. Oli saatu työskennellä vain vuosi rauhan olosuhteissa. Töihin

perehtynyt rakennusporukka piti luovuttaa suurelta osin sotatoimiin.

Vähitellen saatiin poistuneiden tilalle työvelvollisia, jotka samoin kuin muut-

kin radanrakentajat olivat tottumattomia ja vaihtuvuus oli suuri. Syksyllä

1941 radalla työskenteli n. 2000 saksalaista ja 500 suomalaista rakennus-

pataljoonan miestä, sekä venäläisiä sotavankeja.

Sodan alkaessa jouduttiin täysin keskeneräisellä radalla hoitamaan raskasta

sotilasliikennettä. Rakentajat joutuivat keskittymään keskeneräisen rautatien

liikennekuntoisuuden ylläpitämiseen.

Ensimmäinen tehtävä oli yhteyden rakentaminen Kemijoen yli, kun liikenne jääradalla 2.5.1941 keskeytyi. Saksan sotavoimien kanssa yhteistyössä ra-

kennettiin väliaikaiset puusillat Kemijoen ja Kotajärven ylitse. Yhteys saatiin

kuntoon 3.7.1941.

Kemijoen sillat Norvionväylään ja ns. ”pitkäsilta” voitiin ottaa lopullisesti käyt-

 

 

töönn 28.4.1942.

Vuosi 1942 kului rautatierakennuksilla pääosin sotilasliikenteen merkeissä

sen määrätessä työtahdin.

Vuosi 1944 muodostui Kemijärvi – Sallan radalle kohtalokkaaksi. Monista

vaikeuksista huolimatta työt saatiin niin pitkälle, että rata voitiin 16.12.1943

luovuttaa rataosaston hoitoon varsinaisen rakennustöiden loppuunsaatta-

minen jäi edelleen rautatierakennusosaston tehtäväksi. Jälkitöitä suoritettiin

vuoden 1944 syyskuulle asti, jolloin solmittu aselepo johti Lapin evakuoim-

seen ja ratatyömaan lopettamiseen, sekä ennen kaikkea siihen, että saksalai-

set perääntyessään tuhosivat käytännöllisesti katsoen valmiin radan.

Kun saksalaiset olivat, tuhonneet myös rautatien Kemijärven eteläpuolella

saatiin junaliikenne käynnistettyä Kemijärvelle vasta 1946 maaliskuussa.

Jäärata, Kemijoen jään yli valmistui maaliskuussa 1947, jolloin voitiin ruveta

väliaikaisesti liikennöimään Sallaan.

Kemijärveltä Sallaan päin tapahtui liikennöiminen jäärataa tai pukkisiltaa pit-

kin aina vuoteen 1951 saakka. Varsinainen rautatiesilta Kemijärvellä val-

mistui elokuun 24- päivänä 1951.

Säännöllinen henkilöliikenne lopetettiin rataosuudella toukokuussa 1967. Radalla oli suurimerkitys puutavarakuljetukselle vuoteen 2008 saakka.

Jolloin puutavara nostettiin kumipyörille ja Stora Enson sellutehdas lakkau-

tettiin Kemijärvellä.

Mistä tietää,että on tullut syksy,lehdet putoo,kuuraherra vierailee,yöt pimenevät,ilmat kylmenevät...ja joutsene kokoontuvat suurina laumoina pitämään kokoontumisajoja

Joutsenet kokoontuvat ennen lähtöään ruokailemaan ja levähtämään,lahden pohjukoiin,joista löyyy ruokaa.Muuttopuuhissa ne ovat varsin sosiaallisia,muutoin hyvinkin tarkkoja reviireistään.Hyvästi jättö kesämaisemille on suuri joukkotapatuma.Varsinkin öiseen aikaan kuuluu melkoinen torvien törähteel,kun satapäinen lauma esittää laulukonserttiaan.Mitä lie kertovat toisilleen...suunnitellaanko jo paluuta ensikesänä takaisin Kemijärven rantamaisemiin.

Joutsene suuntaavat talvehtimaan Tanskan salmiin ja Ruotsin rannikolle.Onpa niitä nykyään taattu talvehtimasta Suomenlahdeltakin.

.Samanlaisia laumasieluja ollaan me ihmisetkin,joukossa voima tiivistyy niin hyvässä,kuin pahassakin.Kovin tuoreessa muistiss Helsingin asema aukion taphahtumat,olen sitä mieltä,että äärijärjästötpitää lailla kieltää.Vanha sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy.,pitää paikkansa.Sakinhivutuksia on ollut kauttaaikojen,muistetaanpa vaan Häjyt puukkoineen.Meitä väitetään rauhaa rakastavaksi kansaksi,mutta vaikea asiaan on uskoa.Monenkin esimerkin valossa.Tänään vietetää maailmanruhanpäivää...annetaa rauhankyyhkyn tehdä pesä tänne meidänkin keskuuteen ja rakkauden voimalla pyyhitään pahuus pois mielistämme ja sydämistämme.Annetaa törviemme törista rauhallisen rinnakkaielon puolesta.

 

 

 

Jokin outo kuumetauti...vallannut Kemijärven.Kaikkien huulilla on sana hilla.Tuo soiden kultainen marja tekee ihmisest suorastaan höperöiksi.Varhaisina aamuhetkinä soilla hiippailee sankka joukko,katse tiukasti mättäillä.Ei haittaa itikat,ei kiusaa paarmat.Onko karhukanta pienentynyt? Ei havantoja tuosta uljaasta metsänkunikaasta.

Suurta salatiedettä,jos kysyt naapurilta missä päin kävit hillastamassa,vastaus on ympäripyöreää.Se kateus,jos vaikka naapuri osuu samaan paikkaan kanssasi ja saa muutaman marjan enemmän.Mikään muu marja ei herätä samanlaisia intohimoja,mielestäni hilla on aivan liian yliarvostettu marja.Hintakin välillä pilvissä...mokomakin "luumarja".

Onhan siinä marjastuksessa hyviäkin puolia,kunto kohoaa suolla rämpiessä ja ahkeralla kukkarokin lihoo.Ei siinä laketa kilometrejä paljonko autolla huristellaan kyseisen marjan perässä,paljonko kallista polttoainetta kuluu.Pääasia,että saa naapuriston kateelliseksi kertomalla montako kiloa olen poiminut ja paljonko myynyt...lisäämällä hiukkasen vielä sitä kuuluisaa lapinlisää.

Hillasota on valmis,jos varsinkin samalle apajalle osuu ulkomainen marjanpoimija,hyvä,ettei olla tukkanuottasilla.Kohta on puomit tiellä.Sata varmaa,että tätä metsän keltaista kultaa riittää kaikille ja osa jää vielä metsäänkin.Ei muuta kuin kuumeista aikaa,kaikille söilla ja rämeillä rämpiöille...varokaa nyt kuitenkin niitä mesikämmeniä,ette vain osu niiden apajille.

Eletään heinäkuunensimmäistä viikkoa,vuoroin paistaa,ukkostaa,sataa,tuulee...taphtumarikas viikonloppu takana.Kemijärvipäivät olivat hyvin kulttuuriptoiset,sanataiteen puolelle kallistui.Ehkä ei ollut kaikien mieleen,musiikkis kaivattiin ja järjestöjen panostusta.

Samalla viikonlopulla oli myöskin papatuspäivät,sade sotki sunnuntain ohjelmaa,ilmeisesti käviämäärissä ei päästy tavoitteeaeen.Kovin vähän oli porukkaa niin Taivaan tulien kiertoajelulla,kuin museon muotinäytöksessä,kävellen Kemijärvi,oli ensikertaa ohjelmassa.

Voimakkaampia markkinointi toimenpiteitä olisi tarvittu,ei riittänyt some.Radiomainontaa oli kylläkin Kajauksessa,olisi kaivannut tuekseen jutun juurta Lapin Kansassa.Tapahtumien koordinointikin olisi ehkä auttanut,päällekyyksien välttämiseksi.Nyt oppirahat on maksettu ja ehkäpä jotain opittu,tulevaisuuden varalle.Jälkiviisaus on yleensä se paras viisaus,näinhän se aina on ja tulee olemaan.

Sekin on todettava tosiasia,jokaisella tuotteella on oma elinkaarensa,ellei se pysty tarpeeksi uusiutumaan...tulee niinsanottu näivetystauti.Itseäni voin syyttää hulmuhelmolmoista.En edes älynnyt taustamusiikiksi laittaa vanhoja savikiekkoja soimaan,tyhmä minä."mannekiinit" ja juontaja saivat kiitosta lämpimästä esityksestä.

Kirja projekti pyörii päässä...mukana faktaa mausteen fiktiota.Rohkelikoteema hanke askaruttaa,onneksi siinä liikutaan sadunhohtoisessa maailmassa,mielikuvituksella ei ole rajaaitoja...tonttuja,maahisia, menninkäisiä...